Tämä postaus käsittelee New York Timesin Letting a Space Show Its Bones -jutussa esiteltyä Koray Dumanin asuntoa. Kannattaa lukea juttu kokonaan alkuperäisestä lähteestä, olen referoinut ja kommentoinut alle ainoastaan joitakin asunnon sisustusratkaisuja.
Kiitos kommenteistanne edelliseen postiini! Johannalla oli hauska idea laittaa tuohon keittiön viereiseen tilaan yhdistetty ruokailu-löhöilytila. Itsekin olisin todennäköisesti näkemättä lopullista ratkaisua suunnitellut tuohon keittiön viereen ruokailutilaa, mutta nyt tarkemmin ajateltuna sijoittaisin ruokailutilan tuonne hieman edemmäs ikkunoiden vuoksi. Ruokailutilassa on luksusta olla runsaasti luonnonvaloa. TV-/sohva-alueella sen sijaan saattaa helpottaakin, mikäli tila ei ole ainakaan monelta suunnalta ikkunoilla varustettu. Eli, pidän tätä tilaratkaisua itse aivan erinomaisena.

Myös sisustuksen yleislinja miellyttää omaa silmääni. Ruokailuryhmä olisi tosin omassa ratkaisussani huomattavasti suurempi, ovaalinmuotoinen, esim. tämä Ligne Roset‘n graafinen muttei liian särmikäs Hyannis Port. Tuosta kaksipuoleisesta kirjahyllystä tilanjakajana pidän kovastikin, hyllyjen väliin on vielä viritetty väliverho näkösuojan lisäämiseksi. Tilanjakajana voisi toimia tässä myös (huurrelasinen?) liukuoviseinä, jonka saisi tarvittaessa myös kiinni. Lattia on tuollaisenaan todella kaunis, joskin täytyy myöntää että tuo punainen linja olisi omassa versiossani jäänyt maalaamatta. Mutta se toimii mielestäni hienosti.

Eikö olisikin tuossa television tilalla aivan ideaali paikka takalle? Keittiössä pidän kovasti siitä, ettei ylhäällä ole juurikaan raskaita kaappeja. Itse olisin tosin laittanut tähän tilaan (muihin pintaratkaisuihin mielestäni sopivasti) mustat alakaapit, esimerkiksi jotain tämän tyyppistä (ensimmäinen keittiökuva sivustolla).

Kokonaisuudessaan, valoisa ja rento kaupunkiasunto varsin tehokkaalla tilankäytöllä. Koko urakka (ilmeisesti varsin ankeasta alkutilasta tähän saakka) oli kustantanut vain $ 25 000, joskin käsityötä on selvästi tehty valtavasti. Mitä muut pidätte?
Filed under: Architecture, Interiors | Tagged: Interiors, Renovation
Totta puhut, takka sopisi tuonne loistavasti! Muutenkin kivannäköinen kokonaisuus:)
Tosi yllättävä ratkaisu 20-luvun taloon
korkeakiiltoista mdf:ää; modernia modernia modernia.
Kontrastit, kontrastit, kontrastit
Tekee mielenkiintoiseksi. Mutta olen samaa mieltä sikäli, että voisi tuonne sisustukseen tuoda jotain elementtiä talon aikakaudeltakin. Toisi ehkä hieman pehmeyttä ja sielukkuutta.